Lama rankaisee kasinotaloudessa viattomuutensa menettänyttä Suomea kovin, känsäisin kourin. Ysärin alussa kesät oli peruttu. Siltä ainakin tuntuu kun katselee miten lamaa muistellaan, aina on kelirikko, aina on pimeää. Pölynimurikauppiaissa oikein revitellään pimeillä kehäteillä, loskanväristen elementtitalojen seinustalla huojuvilla alastomilla pusikonrangoilla ja tunkkaisten toimistokuutioiden paskaisten sälekaihdinten takaa vihmovalla syystuulella. Siltä ainakin tuntuu kun vuosien perspektiivin jälkiviisaudella tätä katselee. Ehkä tuolloin oli tuollaista. Minä en tiedä, en ollut siellä.
Jonkinlainen esipöhinäkauden pöhisijä, huonosti istuvaan pukuun löysästi hirttäytyvä myyntipäällikkö lyö kämmenensä yhteen ja lähettää opetuslapsensa maailmalle: myykää köyhälle kansalle sikakalliita pölynimureita. Elokuva seuraa kolmea yksinäistä kauppamatkustajaa: kannuksiaan alalla hankkivaa kroonista nahjusta, psykoottisesti kaikkensa pölynimurikaupalle antavaa syöpäsairasta sekä klassisen kauppamiehen perikuvaa, suulasta lupsakkaa savolaista.
Jää epäselväksi miksi kukaan haluaisi helvetin kallista imuria ostaa. Kauppamiehet tunkevat kiusallisesti eteiseen ja selittelevät pitkillä kotimatkoilla tekojaan parhain päin.
Samaistuttavin hahmo on myyntityössä aloitteleva rokkarinahjus, työttömäksi päätynyt takatukkainen autonasentaja. Kahden muun myyntitykin maaninen omistautuminen työlleen on tietyssä luterilaisessa mielessä kunnioitettavaa, mutta samalla kovin luotaantyöntävää. Takatukkajäbä taas takeltelee myyntipuheissaan, hikoilee ja ähkii siivousvälineitään esittelyajaessaan, tukka tippuu silmille eikä myyntityöstä tule paskaakaan. Ilmeisesti ennen työn realiteettien iskeytymistä silmille kuvatuissa koppavissa haastatteluissa hän on vuorenvarma menestyvänsä alalla, myyvänsä imuria kuin saippuaa ja muuttavansa myyttisille ulkomaille, pois ankean Suomen martaasta maisemasta, palmupuiden alle leutoon merituuleen. Ja niin elämä vain taitaa murtaa ihmisen, unelmat haihtuvat, jää vain tulokseton imurikauppa, kiusallinen ventovieraiden olohuoneissa hikoileminen.
Mielenkiintoisimmille asiakaskäynneille päätyy savolainen, joka on täsmäammuttu omiensa pariin, jonnekin rajanpintaan Hattuvaaran haja-asutusalueelle. Siinä missä kiireiset kaupunkilaiset viskaavat imurikauppiaspoloiset pihalle jo ennen kättelyä, maalaiset jäävät juttusille, keittelevät kahvia, soittelevat haitaria. Seinäkello kilkkaa ja lattialankut narisevat kun vanhan maailman jäämistö, sodan kokeneet mummut ja papat kuuntelevat kauppamiehen saarnaa, vieraita sanoja, ylistystä ihmeelliselle imurille. Kauppoja ei tehtäne. Kauppamatkustaja on taas yksin, yksin autossaan, takaisin Helsinkiin. Autioilla maalaisteillä on paras ajaa tien oikeaa laitaa ettei harvakseltaan vastaantuleva tukkirekka pääse yllättämään keskitiehen tottunutta kulkijaa.
Login
Home
8 Lists
Collections
Films About The Nature of Truth
