14.3
Yhdysvallat
Postmodernissa neo noirissa Andrew Garfield on kolmekyppinen nahjus, sellainen Hollywoodille tyypillinen syrjäytynyt joka asuu hyvällä alueella isossa asunnossa ja luikertelee jollain ilveellä suihkuseurapiirin bileisiin ja kauniiden, varakkaiden seurapiirinaisten suosioon. Rahaongelmiakin hänellä kai on, mutta myös tuliterä ford mustang. No ihan sama, ehkä päähenkilönkin on tarkoitus olla osa elokuvan piinallisen itsetietoista kudosta. Joka tapauksessa, Garfield alkaa selvittää kauniin naapurinsa katoamista ja ajautuu syvälle Hollywoodin salaliittoteorioiden ja urbaanien legendojen kurimukseen. Elokuva, houre ja todellisuus menevät iloisesti sekaisin niin päähenkilön päässä kuin elokuvassakin.
Under the Silver Laken jo mainittu piinallisen itsetietoinen kudos on täynnä loputtomia viittauksia toisiin elokuviin sekä populaarikulttuuriin yleensä. Viittaukset ovat sekä suoria ja sanallistettuja, epäsuoria tyylikeinoja että kaikkea siltä väliltä. It Followsilla kannuksensa hankkinut ohjaaja on kaiketi halunnut haukata kakkosohjauksella sen isoimman kakkupalan, tehdä elokuvien elokuvan, jonkinlaisen hyperrealistisen, postmodernin eepoksen a la Infinite Jest siitä, miltä tuntuu olla ihminen täällä loputtoman informaation tykistötulessa. Valitettavasti hän tukehtuu kaikkien puolivillaisesti punottujen ideoittensa alle ja lopputulos alkaa erehdyttävästi muistuttamaan klassista nuoren taiteilijan sophomore slumppia a la Southland Tales.
Infinite Jestistä puheen ollen, Under the Silver Lake olisi toiminut paremmin kirjana. Monet elokuvan ideoista ovat käsitteellisesti mielenkiintoisia, mutta toteutustavaltaan mauttomia ja/tai epäkiinnostavia. Ikivanha laulunkirjoittaja, joka on sepittänyt kaikki historian hittibiisit on hyvä esimerkki näppärästä ideasta, joka kirjan sivuiltä käsin saisi sulautua lukijan mielikuvitukseen, mutta valkokankaalla yksiselitteisesti näytettynä tuntuu typerältä ja ärsyttävältä.
Paradoksaalisesti ne elokuvan hyvät kohdat liittyvät elimellisesti sen elokuvallisuuteen. Ainakin Vertigon, Pitkien Jäähyväisten ja Chinatownin kanssa riffaileva alkupuolisko on leppoisaa katseltavaa sekä elokuvan musiikki on kautta linjan hyvää. Toisaalta kaikki on kuvattu jollain taikakameralla, minkä avulla kaikki kuvassa tuntuu olevan tosi kaukana sekä kaikki näyttää todella digitaaliselta ja muoviselta. Hyvä esimerkki taiteellisesta ratkaisusta, mikä saattaa olla tahallinen ja perusteltu, mutta yksinkertaisesti näyttää rumalta. Monista elokuvan ratkaisuista, kuvista ja tuokioista tulee suoranaisen paha olo niiden rumuuden ja mauttomuuden tähden. Kai joku käsienheiluttaja voi viisastella että niin on tarkoituskin.
Joskus elokuva ikään kuin kasvaa päässä katselun jälkeen. Hyvät kohdat kirkastuvat, huonot hämärtyvät. Under the Silver Laken kanssa on tässä muutaman päivän aikana käynyt päinvastoin. Mauttomat, lapselliset ja epäesteettiset kohdat dominoivat muistoissani samalla kun ne oivaltavat, älykkäät ja tyylikkäät kohdat sen kuin hiipuvat.
Login
Home
8 Lists
Collections
